5. luento

Innovatioiden ja muutoksen johtamisen luennon alkupuolella puhuttiin vallasta ja siitä, kuinka valtaa käytetään, ja millaista valta voi olla. Sana valta kuulostaa samanaikaisesti sekä positiiviselta että negatiiviselta. Se voi olla sekä diktaattorimaisen käyttäytymisen mahdollistaja että mahdollisuus, riippuen siitä, miten valtaa käytetään ja minkä perustein. Valta voi parhaimmillaan olla sekä toverillisuutta että auktoriteettina oloa, johtamista. Valta voi valitettavasti nousta päähän, tuhota kokonaisen valtakunnan, kansallisen identiteetin ja terveen ylpeyden, kuten Natsisaksa todistaa. Saksan opiskelijalle valta sanana on hieman pelottava, juuri Saksan historian vuoksi. Kuinka valtaa sitten voi käyttää oikein? Millainen on hyvä pohja vallankäytölle?

On hyvä muistaa, että organisaatiossa osa ihmisistä on aina oppositiossa, ovat eri kannalla kuin valtaosa muista. Tässä vallanpitäjällä on velvollisuuksia sekä oppositiota kuin enemmistöä kohtaan. Oppositiossa olevia pitää kunnioittaa ja kohdella samoin kuin enemmistössä olevia, heitä ei saa millään tavalla kohdella alentavasti, vaikka he olisivat eri mieltä kuin johtoportaassa olevat. Kovan vallan lisäksi on olemassa myös pehmeää valtaa, muodoltaan ystävällisempää, toverillisempaa kuin pakottava valta. Pakottava valta ei sinänsä pitkään toimi, eikä sen tulekaan. Välillä johtajan tulee kuitenkin toimia pakottajana, mikäli työntekijä ei muuten hoida hommiaan asiaan kuuluvalla tavalla. Pakottavaa valtaa voidaan siis käyttää, mutta vasta äärimmäisenä keinona. Sillä miten valtaa käyttää, on merkitystä. Voitaisiinko pehmeä ja kova valta yhdistää ja saada siten parempia tuloksia aikaiseksi?

Myös sillä, millä perusteella joku toimii johtajana, on väliä. Ryhmätyötilanteessa on luonnollista ”valita” johtajaksi se, jolla vaikuttaa olevan organisointikyky parhaiten hallussa, joka tuntee aiheen hyvin tai on muuten vain pätevän oloinen. Myös ainejärjestömaailmassa on luonnollista valita johtohahmoksi se, joka tietää eniten asiasta, mutta myös se, joka ei tiedä kaikkea, mutta jolla on paljon kontakteja sekä kykyä organisoida ja hallita ryhmää, on luonnollinen valinta johtajaksi. Kun henkilöllä on tietoa ja taitoa, on hänellä enemmän valmiuksia johtajaksi kuin niillä, joilta kyseiset kyvyt puuttuvat. Johtajuus on opittavissa oleva asia, mutta myös synnynnäinen taito. Legimiteetti vallan perusteena tuntuu kaikkein järkevimmältä ainakin omasta mielestäni, sillä vallan tulee olla aina oikeutettua, hyvin perustein annettua. Johtajuus annetaan, sitä ei oteta. Tulee muistaa, että johtaja ei ole johtaja, mikäli häneltä puuttuu johdettava ryhmä. Se, että johtajalla on johdettava ryhmä, ei riitä, vaan jotta saa pidettyä tämän ryhmän tyytyväisinä ja kuuliaisina, tulee olla hyvä ja oikeutettu johtaja. Mielestäni luennollakin mainittu Mary Parker Follet on osunut tässä naulan kantaan. Voidakseen johtaa hyvin, tulee johtajan tehdä yhteistyötä alaisten kanssa, olla yhtä heidän kanssa. Parhaat tulokset saavutetaan vetämällä yhtä köyttä.

Valta ei saa tarkoittaa sitä, että henkilö tekee päätökset yksin. Hyvä johtaja ei ole diktaattori, vaan hyvä johtaja antaa alaisilleen valtuuksia tehdä myös itsenäisesti päätöksiä, rajojen mukaan tietysti. Tämä valtuuttaminen (empowerment) on pehmeää vallankäyttöä, ja se erittäin motivoivaa itseohjautuville, ahkerille työntekijöille, sillä sen kautta he tuntevat itsensä tärkeiksi, luottamuksen arvoisiksi. Tämän huomaa jo koulussa; oppilas, joka saa itse päättää mitä tehtävää tekee, tekee tehtävän suuremmalla mielenkiinnolla kuin henkilö, jolle on määrätty tietty tehtävä. Pieni valta tekee aina hyvää, se velvoittaa ihmistä toimimaan, olemaan ahkera.

Luennon myötä pohdin itsekseni sitä, tarvitaanko johtajaa. Tulin siihen lopputulokseen, että kyllä, johtajuutta tarvitaan aina ja kaikkialla. En keksinyt mitään tilannetta, missä ei olisi johtajaa. Koen, että jopa hyvin toimivassa paritehtävässä jompikumpi on johtajana, pitää huolta työn valmistumisesta tai hoitaa erinäisiä asioita, esimerkiksi työtilan varaamisen. Minusta johtajuutta tarvitaan, ilman sitä mikään ei toimisi. Olisi kamalaa ajatella, että ei olisi olemassa sellaista tahoa, joka viime kädessä vastaa työn sujumisesta, ohjaa toimintaa mikäli tarvitaan ja pitäisi huolta työympäristöstä ja sen ilmapiiristä. Valta sanana saattaa kuulostaa pelottavalta, aivan kuin yksilöllä ei olisi mahdollisuutta vaikuttaa koskemattoman tahon meilivaltaisiin päätöksiin. Tuleekin pitää huolta siitä, että johtaja on helposti lähestyttävä, hänen valtansa on oikeutettua ja hänen johtamismetodit kaikkien osapuolten kannalta hyvin toimivat.

Innovatiivisuus on nykyään ainoa keino pärjätä dynaamisessa yhteiskunnassa. Kun muut muuttuvat, on tärkeää osata muuttua ja kehittyä itsekin. Pidin erityisesti opettajan esittämästä vertauksesta että samaan jokeen ei voi mennä kahta kertaa. Näinhän se on. Asiat muuttuvat, joskus hyvään ja joskus huonoon suuntaan. Innovaatioita ja innovatiivisuutta korostettiin luennolla sosiaalisena prosessina. Sosiaalisessa prosessissa on tärkeää pitää mukana inhimillisyys. Ihmiset eivät ole koneita, joten muutos voi viedä aikaa ja voimavaroja, vaikka tulokset ja tarkoitusperät olisivatkin hyviä. Innovaation onnistumisen tärkeänä osana on organisaation tai yhteisön pohjalla olevat asenteet ja ilmapiiri joka parhaimmillaan nostaa, mutta pahimmillaan musertaa muutoksen. Itse koen innovatiivisuuden välttämättömänä osana nyky-maailmaa. Innovatiivisuuteen liittyy isona osana kritiikki vallitsevien olojen suhteen ja nykyisen yli ajattelu. Miten voisimme kehittää olemassa-olevaa entisestään? Innovatiivisuus edellyttää asioiden näkemistä kriittisesti. Mikään ei kehity, jos pelkästään tyydymme olevaan.

Innovaatioiden johtaminen asettaa johtajalle paljon haasteita. On oltava itsevarma ja rohkea ja luottaa siihen, että muutos on hyvästä. Itsensä lisäksi täytyy vielä vakuuttaa alaiset asiasta. Innovaatio-johtajan on ennen kaikkea oltava kärsivällinen. Luennolla opin, että mitä enemmän muutosta yritetään saada aikaan kerralla, sitä todennäköisemmin se myös epäonnistuu. Tämä vertaus on helppo rinnastaa omaan arki-elämään.

Luennon toisella puoliskolla käsittelimme liiketoiminnan etiikka. Päivän polttava puheenaihe oli se, että onko yrityksen ainoa tehtävä tuottaa voittoa? Tämä kirvoitti paljon mielipiteitä suuntaan, jos toiseenkin. Itsekin pääsin osaksi keskustelua. Otin itse sen kannan, että yrityksellä on voiton tuottamisen lisäksi yhteiskuntavastuuta ja aina voiton havittelemisen lisäksi on pitkällä tähtäimellä kannattavaa panostaa esimerkiksi työntekijöiden hyvinvointiin tai muihin vastaaviin asioihin aina vähän yli sen mitä on pakko tehdä. Se on mielestäni juurikin innovatiivisuutta, että pyritään tekemään enemmän. Tämä on mielestäni kehittymisen edellytys. Tuntui hetkittäin typerältä väitellä näinkin yksinkertaisesta asiasta. Luulin, että kaikille olisi itsestäänselvyys, että pyrkimällä yhteiseen hyvään ja hyvinvointiin pääsee pidemmälle kuin tuijottamalla jatkuvasti ns. omaa napaansa. Toisaalta oli mielenkiintoista kuulla vastapuolen argumentit asiasta. Eniten minua häiritsi keskustelussa ns. tulos tai ulos – ajattelu, jonka mukaan työntekijä ei saisi epäonnistua. Mielestäni virheiden tekemisen mahdollisuus on inhimillisyyden ja rohkeuden pohja, jota ilman ei kukaan uskaltaisi edes yrittää kehittyä.

-Mira Paaso ja Laura Niemi